sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Emmi 10-vuotta.2.1.2011



Tässä kuvassa Emmi puolivuotias.



Puolivuotis kuvassa, Emmi jo seisoi tukea vasten ainakin sen aikaa että saatiin kuva napattua.



Tässä kuvassa emmi noin kaksi kuukautta.




Emmi 1-vuotta.

Minusta tuli äiti tasan kymmen vuotta sitten 2.1.2001. silloin syntyi meidän esikoinen Emmi, itse oli 20.vuotias nuori äiti. Vauva aika hurahti todella nopeasti koska aloin odottamaan toista vauvaa ja Emmistä tuli iso-sisko jo hyvin pienenä, kun hän oli  puoli toista vuotias syntyi Jutta pikkusisko, he ovat aina olleet hyvin läheiset sisarukset ja ovat edelleenkin, ei siihen väliin paljon kavereja kaivata, riiteleväkin todella harvoin.
 Emmi on sellainen meidän pikku neiti ollut jo pienestä pitäen, hän tykkää käyttää hameita ja rakastaa kauniita vaatteita. Emmi on käynyt tanssimassa flamencoa jo monta vuotta, haluaa kuulemma muuttaa isona Espanjaan.
Emmistä tuli toisen kerran iso-sisko vuonna 2008 kun Heini syntyi. Heini on aika lailla iso-siskojen lellikki ja on niin innoissaan kun tytön ottavat hänetkin leikkimään heidän kanssa, Heini ihailee siskojaan ja matkii monissa asioissa.





















Emmi synttäri päivän aamuna uudessa tuolissaan, herätimme hänet laulamalla onnittelu laulun ja annoin lahjaksi säkki tuolin missä oli hineot rusetit ympärillä.

Lisää kuvia tulossa illemmalla meidän synttäri juhlista.

Hanna

4 kommenttia :

  1. Oikein lämpimät onnittelut synttärisankarille! Kivasti kirjoitit tytöistä :)

    Emmissä on muuten paljon samaa näköä pienenä kuin Heinissä!

    VastaaPoista
  2. Söpönen on Emmi edelleen. Kerro hänelle onnittelut äidin blogin lukijatädiltä, jolla on myös omia tyttöjä.
    Kerro sitten kuvin ja sanoin synttäritunnelmat.

    VastaaPoista
  3. Onnea Emmille ja äidillekin!!!

    VastaaPoista
  4. Emmi kiittää onnitteluista:) Kyllä Emmissä ja Heinissä on samaa näköä.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina :)