tiistai 24. tammikuuta 2012

Pinkkiä, pinkkiä!!




Kuvat h&m
Haluan nämä kaikki !!!

Minulle on iskenyt joku pinkki kausi,  isken silmäni kaikkeen pinkkiin, sisustuksessa ja lastenvaatteissa, en sentään vielä omissa vaatteissani:) Nyt kaipaan väriä myös sisustukseen, taitaa vaan olla jokakeväinen ilmiö, vaikka nythän on vasta talvi parhaimmillaan, mutta hyvin pian kevät.

Edelliseen postaukseen ei tullut yhtään arvontapalkinto ehdotusta, muutenkin kommentointi tuntuu olevan kovin vähissä, väkeä kyllä käy, eli jätäthän edes pienet heipat kommentiksi, jos et tällä kertaa ehdi niin joku toinen kerta sitten :) :)


Tiistai terkuin Hanna!

16 kommenttia :

  1. Taitaa olla ihan yleistä, että kun kevät lähestyy, tekee mieli saada pirteitä väriä ympärilleen. Minulla alkaa aina kevään korvalla hillitön sisustus vimma ja tahto saada kaikkea uutta ja värikästä ympärille. Ja pinkki limenvihreän rinnalla kolahtaa :)

    En ole tainnutkaan ennen kommentoida blogiisi, vaikka lukemassa kyllä käyn. Muutenkin olen äärimmäisen huono kommentoija, että ihan hävettää. Kun kuitenkin tietää, että kommentit antavat lisämotivaatiota bloggaamiseen. Kun kävijätilastoista näkee, että porukkaa käy, on jännä miten pienen pieni murto-osa jättää kommenttia jälkeensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wiltsu, Kiva kun nyt kommentoit, limevihreä tosiaan sopii pinkin kanssa hyvin yhteen. Olet oikeassa kommenteista saa mukavasti lisää potkua tähän bloggailuun:)

      Poista
  2. Pirteä kevät saapuu! Kiva lisätä kotiin reippaita värejä :) Harmittavaa kun aina ei kerkiä kommentoimaan tai kurkistelemaan muiden blogeja. Tänään päätin pitää kunnon bloggaus hetken. Vierailen ja jätän kommentin :)
    Kivaa Viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu odotan kyllä niin kevättä, olen oikein kevät ihminen:)Mukavaa että ehdeit jättää viestiä käynnistäsi, samoin sinulle mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  3. mua himottaa kans pinkki ja vaaleanpunainen. Viimeisessä kotiliedessä oli aivan uskomattoman ihana keittiö:)

    VastaaPoista
  4. Myös minä sanon pikaiset heipat!

    VastaaPoista
  5. heipat täältäkin ;-) joissain blogeissa ei aukene kommenttiloota ollenkaan, ainakaan minulla. Voisiko kommenttien puute johtua tästä ongelmasta, jos muillakaan ei toimi?!

    Itelläkin tulee välillä ties mitäkin villityksiä, pinkkiä, palloja, ruutuja, raitoja...kohtalotovereita löytyy ;-)

    -Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok,pitää miettiä jos siirtyy siihen vanhaan kommenttiboxiin, tää uus on vaan kiva kun on tää vastaus painike:)

      Poista
  6. Minulla ja ollut jatkuvasti ongelmaa kommenttilootan aukeamisten kanssa ja siksi ehkä tulee harvemmin edes yritettyä kommentointia. Parannan tapani :)

    En ole mitään hm:n homepuolelta vielä tilannut. Nyt katselin nettisivuja sillä silmällä, saatanpa jotain hommatakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole ollut kuin ihan muutamaan blogiin kommentointi vaikeuksia, voisiko se olla kiinni siitä mitä selainta käyttää, minulla käytössä chrome.
      Tilasin hm.ltä viime keväänä ne kukalliset verhot ja olin kyllä tyytyväinen laatuun, pesin ne nyt ekan kerran ennen joulua eikä kyllä mennyt miksikään pesussa.

      Poista
  7. Heipsan..jätän minäkin merkkiä käynnistäni :) Pinkki on ihana piristysväri kevääseenpäin mentäessä!!! HM:n sivut aukesi tälläkin koneella juuri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit, tervetuloa toistenkin:)

      Poista
  8. Monilla tuntuu olevan tämän sinulla käytössä olevan kommanttisysteemin kanssa ongelmia, joten ehkä siinä osasyy kommentoinnin vähyyteen. Parhaiten toimii anha kunnon ponnahdusikkunalaatikko kommentoinnissa, mutta siinä ei tietysti ole näitä kivoja vastaa-painikkeita.

    Pinkki on niin pirteää-ikisuosikkini pukeutumisessa (lapset ja aikuiset, miehet ja naiset) sekä sistustuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää miettiä jos siiryisi siihen vanhaan kommentointiboxiin, tässä kyllä plussana on tää vastaus painike:)
      Kiitos Jarna mekosta, mekko on tosi ihana:)

      Poista

Kommentit piristävät aina :)