maanantai 1. huhtikuuta 2013

Huhtikuun eka!



Huhtikuun eka päivä lähti käyntiin ihanalla aurigonpaisteella ja muutama lämpö aste päivällä on selvä lupaus kevään tulosta. ( Toivottavasti ).
Pääsiäisen pyhät on vietetty leppoisasti oman perheen kesken sekä sukulaisia tavatessa, ollaan kyläilty ja käyty tyttöjen serkkupojan synttäreillä. Niin ja syöty liian paljon herkkuja monena päivänä, no pääsiäinen on vaan kerran vuodessa. Herkuttelujen suhteen on hyvä että taas alkaa arki ja arjen ruokailu ajat ja rutiinit.

Ulkoiltu ollaan lähinnä lenkkeilyn merkeissä ja tytöt ovat päässeet testaamaan että pyörät toimii, pyörien satuloita piti vähän nostaa ja yksi uusi kypärä piti hankkia rikkoutuneen tilalle, nyt koululaisille on luvattu että pääsevät huomenna pyörällä kouluun.
Heinille ollaan ostamassa nyt kevään aikana uusi polkupyörä kunhan sopiva löytyy. 
Potkupyörä myytiin pikkuserkulle, sille ei oikein enää ole käyttö kun neiti osaa jo ajaa pyörälläkin ja apupyöriä ei olla koskaan tarvittukaan.

Näissä kuvissa Heini opettelee kello kirjan avulla kellon aikoja, kovasti ne tyttöä jo kiinnostaa!
Tässä kirjassa on kiva kun kellon saa irrottaa käteen ja käännellä viisareita tarinan mukana.


Kevät takkikin pääsi ekan kerran käyttöön kun autolla mentiin paikasta toiseen niin hyvin jo tarkeni ohuemmalla takilla.
Muutenkin ollaan etsitty keväisempiä ulkovaatteita esille ja joitakin paksuja saa alkaa tällä viikolla pesemään pois talvisäilöön.

Iloista Huhtikuun alkua!!

Hanna



9 kommenttia :

  1. Meilläkin kaivettiin tänään fillarit esiin :)
    Ihana bannerikuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä varma kevään merkki kun pääsee pyöräilemään:)

      Poista
  2. Ihanaa, kyllä se kevät sielä pikku hiljaa :)
    Iloista KEVÄTkuukauden alkua!

    VastaaPoista
  3. Oikein aurinkoista ja mukavaa huhtikuuta teille, toivotaan että kevät ottaa vallan ja nuo lumet sulavat pois :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina :)