tiistai 16. joulukuuta 2014

Pullaa ja pusuja !

Luumupusut
noin 20 kpl

25 g hiivaa
2, 5 dl maitoa
1 kanamuna
1, 5 dl sokeria
1/2 tl suolaa
 2tl kardemummaa
 noin 8 dl vehnäjauhoja
100g voita

Täyte:
1 rs luumuhilloa

Voiteluun: kananmuna

Päälle:
50 g voisulaa
1/2 dl sokeria

Tee pulla taikina  ja anna sen kohota liinan alla.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja leivo taikina tangoiksi kahteen osaa. Leikkaa tangot paloiksi ja pyöritä ne pulliksi. Kauli pullat soikioiksi. Laita luumuhilloa jokaiselle soikiolle oman maun mukaan. Taita kaksinkerroin ja tee pulliin pusumainen taite painamalla ne lautasen tai mukin reunaa vasten. Anna kohota ja voitele pullat kanamunalla ennen uuniin laittoa, uunissa 225 c noin 8-10 min. Kasta pusujen reunat uunista tulon jälkeen voisulaan ja sokeriin. ( Ohjeen olen kirjoittanut jokunen vuosi sitten talteen jostain joululehdestä).




Tuntuu ihan uskomattomalta että joulu on jo viikon päästä. Aika menee niin nopeasti ettei perässä pysy. Meillä yritetään ottaa tämä joulun alusaika rennosti pieniä valmisteluja jokaiselle päivälle. Melkein kaikki lahjat on hankittu ja joulun ajan herkut mietitty valmiiksi. Perinteisellä kaavalla mennään tänäkin jouluna.  Miten teidän muiden jouluvalmistelut on sujuneet? Niin ja se lumi sitä meillä päin ei ole vielä näkynyt, niin synkkää ja pimeää on, jos pienen toivomukset voisi toivoa se olisi LUMI !! Kuva arkistoista löytyi ihana luminen kuva muutaman vuoden takaa.


Nyt nautitaan lomasta ja ladataan akkuja ensivuoteen !

Ps. Luumupusut vei kielen mennessään olen syönyt niitä jo muutaman tänään, vähän vaan maistellut :) 

Hanna

2 kommenttia :

  1. Herkullisen näköinen luumupusu!
    Meillä on lunta, mutta lisää saisi tulla. Toivottavasti saadaan jouluksi koko Suomeen lunta.
    Ihanaa joulun odotusta sinne teille kaikille! <3.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Susanne, tosi hyviä kyllä oli :) Meillä oli yön aikana satanut lunta sen verran että nyt on valkoinen maa ja tosiaan säätiedotusten mukaan jouluksi saadaan lisää lunta. Samoin sinne oikein mukavaa joulun aikaa.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina :)