lauantai 31. tammikuuta 2015

Blogi 5-vuotta ! Arvonta!!

Blogia olen kirjoitellut nyt viisi vuotta. Ennen oman blogin perustamista luin muutamaa blogia päivittäin. Sitten mieheni kannusti minua perustamaan oman blogin, siitä se sitten lähti. Blogi maailma on muuttunut vuosien saatossa aika lailla, blogit on kaupallistuneet ja blogien määrä on moninkertaistunut siihen verrattuna mitä silloin viisi vuotta sitten oli, päivääkään en vaihtaisi pois. Ensimmäisiä blogi postauksia on kiva lukea, niistä näkee lasten kasvun ja kehityksen sekä oman tavan kirjoittaa blogia. Blogista voi etsiä aina jos tulee "kinaa" jostain ajankohdasta tai tapahtumasta, täällä ne säilyvät kaikki upeat muistot. Blogien kautta on tullut hyviä blogi ystäviä vuosien varrella ja se jos mikä on jaksanut tsempata eteenpäin silloin kun on tuntunut että ei ole mitään kirjoitettavaa.

Nyt haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita sekä vanhoja että matkan varrella tulleita ! Synttäreiden kunniaksi pieni arvonta olkaa Hyvä!

Sisustussydän lahjoitti arvontaa 30€ arvoisen lahjakortin, sisutussydämestä löydät ihania tuotteita kotiin, lapsille, lahjaksi, leivontaan ym. Tässä muutama kollaasi omista suosikeistani. Sisustussydämestä löydät muutamalla eurolla jo kivoja tuotteita kodin piristykseen, kannattaa käydä katsomassa koko nettikaupan valikoima.




( kuvat sisustussydän )




Osallistua arvontaan voit yhdellä arvalla olemalla blogin lukija, blogin lukijaksi voit myös liittyä arvonnan aikana. 

 Blogini löytyy myös facebookista ja instagramista näihin pääset sivupalkista.

Onnea arvontaan!


Hanna



31 kommenttia :

  1. Mukana ollaan pisti nimittäin silmään tulevaan vauvanhuoneeseen sopivia juttuja :)
    honkanenveera@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Mukana ollaan! Seurasin sun blogia muistaakseni jo reilusti ennen kuin aloitin omani. Onnittelut 5-vuotiaalle :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut!
    - ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  4. Sisustushärpäkkeitä!! Niitä ei voi koskaan olla liikaa :) Eihän ? Mukana
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana!
    luumunkukka(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Mukana ollaan! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. mukana arvonnassa
    kikke at live.fi

    VastaaPoista
  8. Mukaan arvontaan! :)
    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan täälläkin.
    hamalainentm @ gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana ollaan täälläkin.
    hamalainentm @ gmail.com

    VastaaPoista
  11. mukana arvalla! :)
    elina_jokitalo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  12. Onnea mielenkiintoisesta 5 vuodesta! Hauskaa päästä juhlimaan näin arvonnan kautta.

    VastaaPoista
  13. Onnea!Mukana arvonnassa.

    hakkinen.mirva@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Paljon onnea ihanalle 5-vuotiaalle <3. Mukana ollaan oltu alusta asti :). Itsellä on blogit vaihtuneet, mutta tosiaan 5 vuotta ollaan blogikavereita jo oltu :).

    Ihanaan arvontaan mukaan!!

    VastaaPoista
  15. Onnea! Mukana arvonnassa :-)

    nuppu.peltoniemi@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Hei! Mukana arvonnassa ja onnea 5-veen kunniaksi! :-) T:Kati
    kati.kainulainen @ gmail.com

    VastaaPoista
  17. Onnea 5-vuotiaalle! Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Onnea! Mukana ollaan!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. onnea blogille ja mukana arvonnassa :) ohtosanni@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ehdottomasti mukana! :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa. paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Onnittelut!
    Ilman muuta mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  23. Onnea blogille! Ja mukana ollaan! Aivan ihana kauppa tuo Sisustusydän!

    VastaaPoista
  24. Onnea synttärisankarille.
    Täysillä mukana ollaan taas!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Hei! Onnea blogillesi! Olen seurannut blogiasi jo pitkään, mutta nyt vasta liityin lukijaksi! Elikkä arvonnassa mukana! marsar69@luukku.com

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina :)