sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Max 30 min nopeaa ja terveellistä!


Sain arvostelukappaleen upeasta kirjasta, tämä kirja pelastaa monen kiireisen äidin arjen ja vielä terveellisesti ja nopeasti. Max 30 min on Kira Åkerström-Kekkosen suositun bloggaajan ja Masterchef Suomi voittajan resepti kirja. Kiran blogin löydät Täältä. Blogista löytyy ihania reseptejä kannattaa käydä tutustumassa.


Kirjan värikäs kansi saa jo hyvälle ruoanlaitto tuulelle vaikka hieman harmaanakin päivänä. Kaikki ohjeet on myös ihanan värikkäitä ja kauniisti kuvattuja.




Muutamaa reseptiä olen jo ehtinyt testaamaan ja meillä nämä munakokkeli avokado leivät pääsi testiin sunnuntain lounaaksi. Minun makuuni olivat oikein hyviä, miehen mielestä limen kirpeyttä oli hieman liikaa, mutta ensi kerralla sitten hieman vähemmän limemehua.. Vanhin tyttäristä söi myös leivän ja kehui leipää ihan hyväksi. Nuorimmainen neiti ei halunnut edes maistaa. Keksimmäinen neiti ei ollut kotona, mutta pitääkin tehdä hänelle vaikka treenien jälkeen tälläinen leipä, hän kun tykkään kirpeästä, syö sitruunaakin siitä vaan raakana.


Lämminsavulohi bataattipannua tein arkiruokana työpäivän jälkeen ja tosiaan ei kauan mennyt kun ruoka oli jo pöydässä! Bataatti on niin hyvää, ainoastaan harissatahna jäi puuttumaan, koska en sitä kaupasta siihen hätään löytänyt.  Annoksen tein kaksinkertaisena meidän perheelle ja hyvin riitti viidelle hengelle. Kirjan ohjeet kun on tehty kaikki kahdelle hengelle. 
Kirjassa on muuten näppärä kauppalista kirjan takaosassa sieltä voi sitten käydä nopsasti katsomassa aineet mitä kaupasta ostetaan, minä nappasin aamulla kuvan kännykällä kauppalistasta ja näin sain ostokset tehtyä. Kirjan alussa luetellaan myös kuivakaappi tuotteet mitä tulet tarvitsemaan ohjeita kokkailessa.

Kokkailemisen iloa arkeen!!

Hanna

(Kiitos COZY PUBLISHING)


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät aina :)