keskiviikko 30. syyskuuta 2015

DIY pöytäliina.


DIY pöytäliina vinkki

Tarvitset vanhoja sanomalehtiä ja kirkkaan läpinäkyvän vahaliinan.
Meillä oli syntymäpäivillä tälläinen pöytäliina, sanomalehdet on miehen syntymävuodelta säästyneitä paikallisia sanomalehtiä. Sanomalehtien sivut aseteltiin epämääräiseen järjestykseen pöydälle ja läpinäkyvä vahaliina siihen päälle. Saatiin muuten hyvät naurut ja hauskat keskustelut vieraiden kanssa vanhoista mainoksista ja jutuista lehtien sivuilla.

Kirkkaan vahaliinan kävin ostamassa Etolasta, hintaa liinalle tuli noin 13€.
Seuraavissa juhlissa liinaa voi hyödyntää aina teeman mukaan, esim. lasten kutsuilla liinan alle voi asetella vaikka julisteita, valokuvia, lapsen piirustuksia ym. 

Ei muuta kun ideoimaan kivoja pöytäliinoja!!!


Hanna



tiistai 29. syyskuuta 2015

Tex Mex menun salaatti ohjeet!

Välimeren couscous salaatti
(ohje Hellapoliisi)
Alkuperäinen ohje puolitettu tästä ohjeesta riittää hyvin n.20 hengelle.

0,5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
5 dl couscousia
0,5 dl oliiviöljyä
1 kurkku kuutioina
1 paprika kuutioina
400g salaattijuustoa kuutiona öljyssä (laitoin fetajuustoa )
70 g aurinkokuivattuja tomaatteja
100g oliiveja
1 ruukku basilikaa
2 limetin mehu

Tämän salaatin voit hyvin valmistaa edellisenä päivänä ennen juhlia, juhlapäivänä lisäsin basilikat ja aurinkokuivatut tomaatit ym.koristeet. kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio. Ota kattila pois liedeltä ja lisää couscosu ja anna sesitä muutama minuutti. Lisää öljy joukkoon ja sekoita jyvät irtonaiseksi ja jäähdytä.
Sekoita jäähtyneet couscousin joukkoon kurkku ja paprika kuutiot, salaattijuusto,oliivit ja aurinkokuivatut tomaatit jotka laitoin vasta seuraavana päivänä salaatin joukkoon. Hienonna basilika ja purista limetin mehu salaatin joukkoon. 




Viher-yrtti salaatti
(muunneltu ohje Hellapoliisilta)

  2 jääsalaatti ruukkua
2  tammenlehväsalaatti ruukkua
1 rasia rucolaa
1 korianteri ruukku
1 basilika ruukku
1 viinisuolaheinä ruukku

Revi ainekset isolle laakealle vadille. Kuvaan en huomannut ottaa tästä salaatista, mutta näyttävän salaattilautasen saat näillä aineksilla.


Marinoidut vihannekset
(Ohje Hellapoliisi)
Tällä ohjeella tulee iso satsi noin 50 annosta, voit puolittaa ohjeen pienemmälle porukalle.
 Varaa tarjoiluun iso syvä salaatti kulho

6 eriväristä paprikaa
10 pientä punasipulia tai (4-5 isoa)
800g tuoreita herkkusieniä
3 isoa kesäkurpitsaa

Marinadi
3 dl oliiviöljyä
11/2 dl omenaviinietikkaa
10 valkosipulikynttä hienonnettuna
2 tl suolaa
1/2 dl sokeria
1 chili paprika hienonettuna
mustapippuria
Chili explosion mausteseosta

Puolita paprikat ja poista siemenet. Laita paprikat kupera puoli ylöspäin uunipellille ja paahda 250c uunissa kunnes kuoret tummuvat ja kupruilevat. Poista kuoret ja paloittele paprikat.
Kuori ja lohko punaispulit ja lohko herkkusienet. Leikkaa keäskurpista kuutioiksi. sekoita kaikki keskenään. Sekoita marinadin aineet ja kaada vihannesten joukkoon. Anna maustua kylmässä ja sekoita muutaman kerran maustumisen aikana. Parasta tarjoiltuna seuraavana päivänä.


Hanna

maanantai 28. syyskuuta 2015

Bileet ja Tex Mex menu!

Meillä vietettiin miehen synttäreitä viikonloppuna kotibileiden tyyliin, teemana oli 60-luvun hipit ja mahtavaa oli se että melkein kaikki vieraat olivat pukeutuneet teeman mukaan.Naurettu on niin paljon että kaikki nauru lihakset on kipeinä, iloinen ilta ja ihania ihmisiä. Aloitetaan menusta eli Tex mex ruokaa tarjoiltiin ja kaikista en huomannut edes kuvia napsia, hieman piti kiirettä juhlien emännällä. Mutta laitan nyt vielä ruoka-listan tähän alle. Ohjeitakin voi laittaa myöhemmin jos joku niitä kaipailee.

Tex Mex menu
Encilada
-liha & kasvis
Yrtti-vihersalaatti
Marinoidut vihannekset
Välimeren couscous salaatti
Ananassalsa
Tomaattisalsa
Vesimeloni paloja
Juustodippi
Gugamole
Nachot
Focaccia

Jälkiruoka
Kahvi ja suklaatäytekakku


Tunnelma kuvia illan asuista en nyt valitettavasti voi laittaa sen enempää, mutta tässä muutama otos ilman ihmisten kasvokuvia. 




Rakastan järjestää juhlia kaikesta huolimatta! 
Arkeakin jaksaa taas paremmin. Mukavaa alkanutta viikkoa!

Hanna



sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Crocsin Ale vinkki!

Vielä ehdit hyödyntämään 30% alennuksen crocsin nettikaupassa siellä on ostosviikonloppu ja monet tuotteet nyt 30% alennuksella. Tähän keräsin joitain suosikkeja. Nämä mukavat *Crocband talvisaappaat pitävät jalat lämpiminä sekä ovat helpot pukea ja kevyet kävellä sopii hyvin pienelle koululaiselle tai päiväkotiin. Crocs *Womens Jaunt shorty boot on kevyet ja miellyttävät jalkaan kokoja saappaisiin löytyy 34 numerosta alkaen, kiva hieman lyhempi saapas malli. Crocsilta löytyy myös naisille nättejä talvikenkiä esim. nämä fleecevuoriset naisten *Adela Foldover Fuzz Bootie saappaat.





Sunnuntai terkuin!
Hanna

torstai 24. syyskuuta 2015

Viikko vierähti...

Mihin aikaa menee.. viikko siitä kun kirjoitin blogiin. Omat synttärit ja hääpäiväkin meni hieman ohitse vauhdilla.. meillä oli muuten 15.vuotis hääpäivä, sitä ajattelimme vielä juhlistaa myöhemmin syksyllä jossain muodossa kahden kesken. Viikonloppuna juhlitaan miehen synttäreitä "hippi" teeman tunnelmissa, kavereita on tulossa juhlimaan meille kotiin ja yllätys,yllätys minä lupauduin tekemään kaiken yksin, juhlia varten.. nyt loppuviikosta hieman kaduttaa, mutta onhan tässä huominen vapaata ja lauantainakin vielä aikaa. Teemaan sopivia asuja ollaan etsitty ja hieman rekvisiittaa, ehkä esittelen täällä blogin puolellakin hieman tunnelmia juhlista jos nyt muistan ottaa kuvia juhla humussa ja juhlien emäntänä. Mitä teille kuuluu, miten syksy on lähtenyt käyntiin? Olisiko toiveita postausten suhteen? Loppuun vielä tsemppaus kuva viikonlopulle :).


Mukavaa viikonloppua!

Hanna

perjantai 18. syyskuuta 2015

Perjantai päivän välipala vinkki!

Porkkana ohukaiset

2 iso porkkanaa 
1,5 rkl rasvaa
2,5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
0,5 dl grahamjauhoja
ripaus suolaa

Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi ja sekoita ainekset sekaisin. Anna taikinan turvota 30 min ja paista pieniä ohukaisia. Taikinasta tulee noin 20 kpl.




Mukavaa viikonloppua!!

Hanna

torstai 10. syyskuuta 2015

Hävikki viikon ohjeita omenasta!


Omenapannukakku

(pieni pelti tai vuoka)
2 1/2 dl maitoa
3 kanamunaa
1/2 dl sulat.margariinia
1/2 dl sokeria
1-2 tl kanelia
1 tl vaniljasok.
2 dl jauhoja
2 isoa omenaa

vatkaa kaikki aineet sekaisin, siivuta omenat ja kaada taikina pellille tai vuokaan, asettele omenasiivut taikinan päälle. Paista 225c. noin 20 min.


Omenariisipuuro

1 l vettä
1 1/2 dl puuroriisiä
1/2 dl sokeria
3 omenaa
kanelitanko
suolaa

Kuumenna vesi ja lisää suolaa ripaus. Lisää veteen riisit. omenakuutiot ja kanelitanko. Keittele miedolla lämmöllä noin puolituntia sekoittele välillä. Lisää loppuvaiheessa sokeri ja poista kanelitanko. Tarjoile kanelin ja maidon kanssa. Puuro maistuu kylmänäkin hyvältä. 


Hanna


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Syksyä äidille!


Keräsin kollaasiin *House of brandon verkkokaupasta omia suosikkeja syys pukeutumiseen. Itse tykkään maanläheisistä väreistä ja rennosta pukeutumis tyylistä. Uudet lenkkarit olisi hankinta listalla ja nämä *Niken kaishi lenkkarit olisi aika kivat sopii asun kuin asun kanssa. Vero modan ihana *Hapsu neulejakku sopii hyvin farkkujen, legginssien kanssa tai vaikka pitkän hameen kaverina. Viinipunainen väri houkuttelee aina näin syksyn tullen nämä *Pieces legginssit sopii hyvin hapsullisen neulejakun kanssa. Lämmin villakangastakki on syksyn ja talven pakoillinen hankita ja minä valitsisin tämän *Vilan villakangastakin mistä löytyy myös huppu, mikä on minun mielestä kätevä kylmällä viimalla sujattaa päähän. Eli takissa pitää olla ehdottomasti huppu. Raidallinen väljä neulepaita on ihana pukea päälle leggareiden kanssa minä valitsisin tämän *Sarah loose pullover knit neuleen sama neule löytyy myös mustavalkoisena. Huiveja ei koskaan ole liikaa eli niitä löytyy kyllä ennestää kaapista, mutta silti aina uusi huivi on niin ihanan pehmeä ja lämmin tässä kaksi minun suosikkiani eli *Kial Long Scarf Chipmunk ja* Ramilla Tube Scarf Whitecap Gray

House of brandonilla on muuten ilmainen toimitus ja palautus voit myös kerryttää ostoksista bonuksia ja voit käyttää niitä tilauksissasi. Toimitukset ovat nopeita 1-2 päivää tilauksesta.

(*sisältää mainoslinkkejä )

Tänään oli muuten syksyn ensimmäinen viileä aamu meillä näytti mittari +3 astetta hrr.. pipot ja hanskat piti kaivaa kaapista esiin. Itse kyllä tykkään syksystä ja kuulaista syyspäivistä, raikkaasta ilmasta ja luonnon vaihtuvista väreistä. 
Mukavaa viikon jatkoa!


Hanna

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Puolukka vispipuuro!

Kesän jälkeen alkaa maistumaan erilaiset puurot, yksi koko perheen suosikki on vispipuuro ja sitä tehtiin tällä kertaa puolukoista. Puolukoista tulee minun mielestäni paras vispipuuro kunhan vaan lisää sokeria tarpeeksi. Nyt kannatta hyödyntää kauden marjoja välipaloissa ja leivonnassa. Puolukkapullia ajattelin pyöräyttää seuraavaksi. Tässä vielä puuron keitto ohje, vispipuuron voit tehdä myös mansikoista tai herukoista.

Vispipuuro
1 l vettä
4 dl puolukoita
2 dl mannasuurimoita
1/2-1 dl sokeria maun mukaan
ripaus suolaa

Survo puolukoita kattilan pohjalla ja lisää vesi. Kuumenna kiehuvaksi ja vispaa joukkoon mannasuurimot. keitä noin 10-15 min ja sekoittele huolellisesti. Lisää puuroon sokeria ja suolaa. Anna puuron jäähtyä ja vatkaa sitten puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella. Nauti kylmän maidon kanssa.



Mukavaa alkavaa viikkoa!

Hanna